
”Ajatus hoitoalalle hakeutumisesta kypsyi pikkuhiljaa, ja pari vuotta sitten aloitin hoitotyön opinnot Lappeenrannassa. Heti opintojen alussa tiesin, että tämä on se ala, jota tulen tekemään loppuikäni.
Olen aina tykännyt toimia ihmisten kanssa. Tässä alassa arvostan myös sitä, että vaihtoehdot ovat niin monipuoliset ja työnkuvaa voi aika helposti vaihtaa. Opinnoista melkein kolmasosa on harjoittelua, joten käytäntö ja teoria tukevat hyvin toisiaan. Tähän mennessä mielenkiintoisin harjoitteluni oli kirurgian osastolla, jossa pääsin myös seuraamaan leikkauksia.
Opiskelun viimeinen puoli vuotta on syventävää harjoittelua, silloin voi suuntautua mihin itse haluaa. Olen ajatellut, että voisin tehdä syventävän harjoittelun teho-osastolla, ensiavussa tai ambulanssissa. Nautin nopeatempoisesta toiminnasta.
Kursseista kiinnostavimpia ovat olleet varsinkin lääkäreiden luennoimat lääketieteelliset kurssit anestesiologiasta, kirurgiasta ja sisätaudeista. Myös laboratoriotunnit ovat kiinnostavia, kun harjoittelemme toisillamme muun muassa pistämistä, kanyloimista ja sitomisia.
Haastavimpia ovat olleet anatomian tentit, joissa on pitänyt osata ulkoa luiden ja lihasten latinankielisiä nimiä, mutta niistäkin ovat kaikki selvinneet.
Kolmannen opiskeluvuoden syksynä lähdemme kahden opiskelukaverini kanssa työharjoitteluun Espanjaan vanhusten palvelulaitokseen ja sairaalan lastenosastolle. Ammattikorkeakoulu on tehnyt ulkomaille harjoitteluun lähtemisen helpoksi, opiskelija pääsee todella pienellä vaivalla näkemään maailmaa ja tutustumaan kansainväliseen terveydenhuoltoon.
Sairaanhoitajiksi opiskelevat saavat helposti oman alan töitä heti ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien. Monet saavat kesätöitä samasta paikasta, missä ovat olleet harjoittelussa. Itse menen ensi kesänä töihin keskussairaalan psykiatriselle osastolle.
Hoitotyö voi olla välillä sekä fyysisesti että psyykkisesti raskasta. Onneksi jo opiskeluaikana oppii erottamaan työn ja vapaa-ajan toisistaan. Opiskelijaryhmä tukee hyvin toistensa jaksamista, ja aina harjoitteluiden jälkeen kokemukset puretaan yhteisissä keskusteluissa. Sosiaali- ja terveysalan opiskelijat pitävät muutenkin hyvin yhtä.
Itse olen sitä mieltä, että opiskelu on elämän parasta aikaa, ja siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti! Yritän ainakin osallistua mahdollisimman moneen opiskelijatapahtumaan. Lappeenrannasta olen tykännyt kaupunkina todella paljon. Tämä on sellainen ihmisen kokoinen kaupunki ihan Saimaan äärellä.” (5/2010)
Jere Toivanen opiskelee hoitotyötä Lappeenrannassa
Lataa hoitotyön koulutusohjelman esitteet:
Sairaanhoitaja
Terveydenhoitaja
Saimaan ammattikorkeakoulu Skinnarilankatu 36, 53850 Lappeenranta Vaihde: 02049 66411 Fax: 02049 66505